Kuules Ben
Katselin tovin ”Vaarallista risteystä”, kunnes sen
hintelän kokoomuslaisen räpätädin lapsellinen
inttäminen pakotti sulkemaan tv:n.
Sanoit ohjelmassa sen, minkä muutamat muutkin poliitikot
(mm. Suvi-Anne Siimes) tuossa vaalien alla:
että kansa antaa vaaleissa vallan teille, valitsemil-
leen kansanedustajille. Kansa siis joka neljäs vuosi
välikirjalla vahvistaa teidän valtanne? Tehän olette
kansanEDUSTAJIA! Te EDUSTATTE (teidän tulisi edustaa)
kansaa. Kansa VALTUUTTAA teidät hoitamaan yhteisiä
asioita ja maksaa ylläpitonne. Teille annetaan VALTUUTUS,
ei valtaa. VALTA pysyy kansalla. Vaaleissa teidät valtuutetaan
edustamaan kansaa, valtakirjan ehdot ovat puolueiden ohjelma
sekä edustajien henkilökohtaiset vaalilupaukset.
Kansan teihin kohdistuvan valvonnan vaikeudesta johtuen
teille saattaa syntyä käsitys, että kansa on todella antanut,
luovuttanut, valtansa teille. Mutta näin ei ole (ainakaan
tarkoitus). Valta on kansalla, teidän tulisi toimia valtuutuksenne
mukaisesti. Valtuutuksessa korostuu, suhteellisesta vaalitavasta
johtuen, erityisesti puolueohjelma. Nythän joku tämän Salo-
vaaran kaltainen tomppeli tulee valituksi, vaikka saa huomattavasti
pienemmän äänimäärän kuin esim. ”Veltto” Virtanen (joka ei,
luojan kiitos, tullut valituksi).
Puhuit myös äänestämisen tärkeydestä, sitähän kaikki kansan-
edustajat (ehdokkaat) toistelevat vaalien alla ja jälkeen.
Äänestäminen on tietysti, erityisesti teille, tärkeätä, mutta
sen tärkeys yksittäisen äänestäjän kohdalla onkin jo toinen
juttu. Esim.Virtasen saamat tuhannet äänet menivät hukkaan,
häntä äänestäneet olisivat aivan hyvin voineet pysyä kotonaan.
Minä äänestin kommunisteja, minunkin ääneni oli yhtä tyhjän
kanssa. Se, missä nämä ”turhat” äänet näkyvät, on äänestys-
vilkkaudesta kertova prosenttiluku, sitähän jokainen ”turha”
ääni nostaa. Korkea äänestysvilkkaus puolestaan tulkitaan
luottamuslauseeksi vallitsevalle systeemille, vaikka ”turhat”
äänet olisi nimenomaan annettu vallitsevaa menoa vastustaville
ehdokkaille. Äänestysvikkaus on viime vuosina pysytellyt
alhaalla ehkä juuri siksi, että muutosta haluavat äännestäjät
kokevat äänestämisen turhaksi.
Lopuksi voisin kai mukailla vanhaa sanontaa:
”Kansanedustaja on hyvä renki mutta huono isäntä.”
Terveisin
Hannu Koski
Pusula