En muista julkaistiinko tätä ”Ahjon” yleisönosastossa koskaan
Joustoja vastavuoroisesti?
”Ahjo” on näköjään Metalliliiton yleisen linjan mukaisesti ottanut asiakseen
propagoida työaikajoustojen puolesta. Joustaminen on nykyaikaa, se on
vastuullista, se auttaa säilyttämään työpaikkoja, se luo hyvän
työilmapiirin, se vastaa työntekijän tarpeita. Näinköhän?
Otetaanpa esimerkki: työntekijä tekee, tuotannon (= työnantajan)
vaatimuksista tietenkin, kymmentuntisia päiviä jonkin aikaa. Hän kerryttää
plusjoustosaldoaan 40 tuntia. Nämä 40 tuntia hän sitten saa joskus pitää
palkallisena vapaana – parhaassa tapauksessa työntekijä itse pääsee
vaikuttamaan vapaiden pidon ajankohtaan. Ylipitkistä päivistä työntekijä ei
siis saa minkäänlaista korvausta ja kahdeksan tunnin ylittävältä
päivittäiseltä työajalta työnantaja saa maksuaikaa: maksaa palkan vasta
kun työntekijä pitää vapaansa. Ilman joustosopimuksia työntekijä olisi
tehnyt 40 tuntia 50% ylityötä ja saanut ylitöistä korvauksen aina ylitöitä
seuraavassa tilissä. Jos työntekijä kuitenkin verotuksellisista tms syistä
haluaisi pitää ylityöt vapaana, saisi hän pitää 60 tuntia palkallista
vapaata. Jos taas esimerkkimme vanhakantainen ylityöntekijä
joustamattomuuttaan joutuisi lomautetuksi kun tuotannossa on hiljaista,
saisi hän tietenkin ansioon suhteutettua päivärahaa. Päivärahaa, joka
ylityökorvausten takia perustuisi suurempiin keskituntiansioihin kuin
joustaneen työntekijän päiväraha vastaavassa tapauksessa. No, joustojen
tekeminen on vastuullista toimintaa, se pitää työpaikan pystyssä ja näin
vältytään lomautuksilta ja irtisanomisilta? ”Ahjon” numerossa 15 Enermetin
irtisanomisia käsittelevässä jutussa Enermetin henkilöstöpäällikön mukaan
työntekijät ovat suorittaneet täyden laudaturin joustamisessa – ja kenkää
tuli! Mahtaa se laudatur mukavasti lämmittää talvella takassa, kun ei ole
varaa maksaa öljylaskua! Itse olen töissä keskisuuressa metallin
yrityksessä. Olen ollut siellä kolme vuotta, josta ajasta noin kuusi
kuukautta lomautettuna. ”Meillä” on käytössä kaikkien työpaikkojen
suojeluspyhimys, joustosopimus, jonka puitteissa voi joustaa 100 tuntia
suuntaan tai toiseen. ”Meillä” sopimusta käytetään hyvin härskisti ylitöiden
kiertämiseen: työnjohtaja tulee työajan lähestyessä loppuaan pyytämään
työntekijää jäämään joustamaan. Ja työntekijä jää, harva tohtii pitää kiinni
oikeudestaan ylityökorvauksiin tai on edes selvillä oikeuksistaan
joustosopimuksen hämärtämässä tilanteessa. Parhaiten koulitut työntekijät
merkitsevät itse oma-aloitteisesti kiireellisten töiden takia venyneet
päivät joustoiksi. Kun työntekijälle on sitten kertynyt plusjoustoja sopimuksen
sallima määrä tai ylikin, työnantaja saattaa tulla perjantaina puolenpäivän
jälkeen sanomaan työntekijälle: ”Sinullahan on niitä joustoja ja kun
töitäkään ei oikein ole voisit pitää ensi viikon vapaata.” Että sillälailla.
Vastavuoroista joustamista. Työntekijä joustaa kun töitä on ja vastavuoroisesti kun töitä
ei ole.
”Ahjon” työaikajoustoja käsittelevässä jutussa tutkija Heikki Uhmavaara
sanoo joustojen edellyttävän työntekijöiltä sallivuutta myös toisiaan
kohtaan, yksilöiden työaikatarpeet kun ovat kuulemma erilaiset. Onko siis
joillakin työntekijöillä tarve tehdä yli kahdeksan tunnin, jopa 19 tunnin,
pituisia työpäiviä, kuten ”meillä”? Työ on ilmeisesti näille yksilöille jonkinlaista
huumetta, he ovat työnarkomaaneja. Ja heitä tulee ymmärtää, se on sivistynyttä ja
kultturellia. Tältä kannalta katsoen koko työaikalaki ja työehtosopimukset
joutavat historian romukoppaan, kaikki työntekijät tehkööt yksilöllisiä
työsopimuksia. Tai miksi vaivautua, töihin vain ilman sopimuksia työnantajan
ehdoilla. Tutkijalta, ja monelta muultakin, näyttää jääneen käsittämättä se,
että säännöllinen, kaikille sama työaika tekee työntekijöistä samanarvoisia
työnantajalle. Ilman työaikaa rajoittavia lakeja ja sopimuksia työntekijät
asettuvat eriarvoisiksi työantajalle: joustava, pitkiä päiviä paiskiva
työntekijä on tietenkin työnantajalle arvokkaampi kuin ”vain” kahdeksan
tuntia päivässä tekevä. Sitä työtä, jota esimerkiksi ”meillä” tehdään –
hitsausta, koneistusta, pintakäsittelyä – sitä tuskin kukaan tekee tekemisen
ilosta. Työtä tehdään, koska se on taloudellinen välttämättömyys.
Työntekijöiden suhteen työhön kertoo hyvin työpäivän päätteeksi pukuhuoneen
penkillä lausuttu: ”Taas on eläke yhtä päivää lähempänä!”. Valitettavasti
vain usein eläke karkaa sitä kauemmaksi, mitä pidempään työntekijä töissä
jaksaa, ”…kauas pilvet karkaavat, turhaan niitä tavoitat…”. Noutaja
tulee liian usein ennen eläkettä. Ja nyt meidän haluttaisiin uskovan, että
joillakin työntekijöillä on erityinen tarve tehdä ylipitkiä päiviä, ilman
asianmukaista korvausta. Aivan! Ainoa hyötyjä joustosopimuksissa on
työnantaja. Työaikalain mukaisilta ylityökorvauksilta vältytään ja
palkanmaksuun saadaan korotonta maksuaikaa – vastoin työsopimuslakia.
Joustosopimuksen tuomista työpaikalle perustellaan myös sillä, että se
parantaa yrityksen kilpailukykyä, mikä varmasti pitääkin paikkansa. Samalla
annetaan ymmärtää, että työpaikat ovat ilman joustosopimusta uhattuina.
Näin saadaan työntekijät vastaanottavaisiksi, sopivan nöyriksi. Riittävän
nöyriksi maksamaan työpaikoistaan. Ja samaan pakettiin heitetään sopimus
liukuvasta työajasta; sopimus, josta todella on hyötyä työntekijälle, mutta
joka ei vaadi mitään uhrauksia työnantajalta. Koko paketti kääritään
puheisiin työntekijöiden mahdollisuudesta vaikuttaa. ”Vaikuttaminen tuottaa
sitoutumista”, sanoo tutkija Uhmavaara. Yrityksen johto sitoutetaan
korkeilla palkkioilla, bonuksilla ja optioilla, työntekijät sitoutetaan
antamalla heille mahdollisuus tehdä pidempää päivää ilman korvausta. Tämä
lienee sitä ”jalostunutta sopimuskulttuuria”. Ja tällä ”jalostuneella
sopimuskulttuurilla” pitäisi nyt pelastaa Suomen (metalli)teollisuus. Mihin
on kadonnut työn tuottavuuden kohoamisen tuoma varallisuus? Ei sitä ainakaan
työntekijöiden palkoissa ole näkynyt – se on viety ulkomaille. Ja sinne
menevät vähitellen myös loputkin työpaikat Suomesta, ei siinä auta
”jalostunut sopimuskulttuuri”, joka työntekijöiden tulotasoa pudottamalla
alentaa kotimaista kysyntää ja kulutusta. Mutta tutkimuksen mukaan
”joustojen vaihtaminen palkankorotukseen tai ylityön kertakorotukseen ei
palkitse ja motivoi pitkällä aikavälillä”! Siis työntekijät mielummin
tekevät pitkiä päiviä ilman korvausta ”sitoutuneina” ja ”motivoituneina”!?
Työ tekijänsä palkitsee! Neljänkymmenen työvuoden jälkeen on sitten mukava,
pienistä työtuloista kertynyttä vähäistä eläkettä nauttiessaan, muistella
tehtyjä ”palkitsevia”, ”motivoivia” ja antoisia pitkiä työpäiviä. Jos
selviää eläkkeelle asti terveenä tai edes hengissä.
Metalliliitto on toden totta ”toiminut muurin murtajana”
sopimuskysymyksissä, strategiakeskuksessa vain on ollut kartta väärinpäin
pöydällä – on tullut murrettua työväenliikkeen uloin suojamuuri! Eespäin,
Metallityöväen Liitto! Tai hetkinen… mitenkäspäin se kartta nyt onkaan?…
siis taaspäin, Metallityöväen Liitto! ”Jalostuneen sopimuskulttuurin” ja
markkinatalouden viitoittamaa tietä!
Hannu Koski
Pusula
avoimet kirjeet 