Pääministeri Sanna Marin, 26.3.2020

Hyvä pääministeritär Sanna Marin

Arkipäivän fasismin mopo keväisesti keulii!
Suomen hallitus pohjattomassa viisaudessaan
on päättänyt – vihdoinkin – suojella Suomen
kansaa itseltään. Siis ei hallitukselta, vaan
kansaa kansalta. Erityisen suojelun kohteeksi
ovat joutuneet yli 70-vuotiaat – nuo dementoi-
tuneet seniilit imbesillit, yhteiskunnan riippakivet,
huostaanotettavat vastuuntunnottomat vekkulit,
syyntakeettomat. Elämän kulkuunhan kuuluu, että
ihminen vuosien kuluessa vanhenee, keho rapistuu
ja mieli haurastuu. On ikäänkuin kehon jakohihna
yht’äkkiä katkeaisi, sytytyksen ja venttiilien ajoitukset
sekoaisivat. Kumpikaan pää, ei ala- sen paremmin
kuin yläpääkään enää toimi kunnolla. Tämän ymmär-
tävät jo hieman yli kolmekymppiset, vastuuntun-
toiset kansalaiset. Itsekin tuohon huostaanotet-
tavien ryhmään kuuluvana haluan osoittaa vil-
pittömän kiitokseni Sanna Marinille, Tampereen
neitsyelle, kaikkien yli seitsenkymppisten suojelus-
pyhimykselle.
Missä olisimmekaan ilman suojeluasi?!

Hetkinen, mieleeni juolahtaa hirveä ajatus!
Valtiomme päämies ja puolustusvoimien
ylipäällikköhän kuuluu tähän samaan rupusakkiin!
Eikö olisi paikallaan siirtää hänet tehtävistään
syrjään näiden poikkeusolojen ajaksi? Ettei
vain pääsisi enempää vahinkoa syntymään!

Ja nyt hallitus on ottanut suojelukseensa koko
Suomen kansan, nuo taulapäät, jotka aina vaa-
leissa äänestävät väärin eivätkä koskaan opi.
Uusmaalaiset on suljettu Uudellemaalle, tuohon
tautipesään, ja muut suomalaiset on suljettu
muuhun Suomeen. Fasistisia rajoituksia on
saatettu voimaan – kansan suojelemiseksi
luonnollisesti. Näinhän vallanpitäjät aina perus-
televat vallan väärinkäyttöään. Mikä olisikaan
herkullisempi tilanne, kuin ”vaarallisen” epidemian
tiedotusvälineiden avulla aikaansaattaman hys-
terian turvin ottaa vallan ohjakset käsiinsä ja
rajoittaa perustuslain vastaisesti kansalaisten
perusoikeuksia.
Ja aivan vain kansan parhaaksi!

Kuinka vaarallinen tämä Covid-19-virus sitten on?
Siihen ei lopullista vastausta saa, ennenkuin virus
on kulkunsa kulkenut. Mutta juuri siksi on tehtävä
nopeita päätöksiä – ettei vain hyvä tilaisuus luisuisi
käsistä!
Tietojen mukaan esim. Yhdysvalloissa kymmenisen
vuotta sitten sikainfluensaan sairastui 60 miljoona
kansalaista, 300000 joutui sairaalahoitoon ja 12000
ihmistä kuoli influenssaan.
Tämänhetkisten tietojen mukaa koko maailmassa
on hieman yli 400000 todettua koronavirustartuntaa,
kuolleita yli 16000.
Tartuntojen todellista määrää ei kukaan tiedä, mutta
todennäköisesti se on moninkertainen todettuihin
tartuntoihin verrattuna. Kuolleiden määrä sensijaan
voidaan melko tarkasti tietää: 16000. Tähän lukuun
on varmasti joutunut myös muihin syihin kuolleita.
Jos erittäin varovasti arvioisi todellisten tartuntojen
määrän kolminkertaiseksi todettuihin nähden, olisi
todellisten tartuntojen määrä n. 1,2 milj. 16000
(kuolleitten määrä) on hieman yli yhden ( 1,3%)
prosentin tartuntojen määrästä. Kutakuinkin samaa
luokkaa, kuin tavallisen kausi-influenssan kuolleisuus-
luvut.
Saksassa, jossa tartuntoja on pystytty seuramaan
paremmin kuin muissa maissa, kuolleisuus on nyt
0,5 % todettujen tartuntojen määrästä.
Näiden lukujen perusteella tauti ei näytä erityisen
vaaralliselta.

Valmiuslain 3 §:ssä puhutaan yhtenä lain käyttöön
turvautumisen edellytyksenä ”hyvin laajalle levin-
neestä vaarallisesta tartuntataudista”.
Mikä on ”vaarallisen tartuntataudin määritelmä”?
Joka tapauksessa viranomaisten päätösten ja
määräysten tulee perustua lakiin. Minusta nykyinen
epidemia ei täytä lain edellytyksiä niin rajuille
toimille, kuin nyt käyttöönotetut.
Valmiuslain 1 §:n mukaan lain tarkoitus on suojata
väestöä sekä turvata sen toimeentulo ja maan
talouselämä, ylläpitää oikeusjärjestystä, perusoi-
keuksia ja ihmisoikeuksia…
Siis nimenomaan ylläpitää oikeusjärjestystä, perus-
oikeuksia ja ihmisoikeuksia!
Pyrkivätkö hallituksen toimet tähän?
Tähän pykälään hallitus nyt kuitenkin perustaa
toimensa – jotka rikkovat kaikkia pykälän kohtia vastaan!
Puhumattakaan Suomen perustuslain 9 §:stä
ynnä muista pykälistä.
Hallituksen toimet ovat laittomia.
No nyt joku voi huomauttaa, etten ole oikeusoppinut.
En olekaan, mutta minun tulkintani mistä tahansa
tulkinnanvaraisesta laista on aivan yhtä oikeutettu,
kuin kenen muun tahansa. Se, mitä tulkintaa sitten
loppujen lopuksi valtion väkivaltakoneisto tukee,
on aivan eri juttu…

Entä kun nämä rajoitukset puretaan? Onko virus
silloin hävinnyt? Tuskin. Todennäköisesti virus kulkee
kulkunsa loppuun, mutta hieman myöhästyneellä
aikataululla. Moni perhe ja yritys on kuitenkin joutunut
talousahdinkoon, inhimillisen kärsimyksen määrä on
moninkertaistunut rajoitusten seurauksena. Kuinka
voidaan mitata rajoitusten ja nostatetun hysterian
aiheuttama ahdistus? Ja mahdolliset kuolemat? Ja
peruuttamaton perustuslailliselle järjetykselle
aiheutettu vahinko?

Eikö hallituksen olisi pitänyt luottaa kansalaisten
harkintakykyyn ja antaa vain suosituksia jyrkkien
rajoitusten sijaan? Se olisi ollut kansalaisia kunni-
oittavaa ja varmasti toiminut paremmin halutun
päämäärän saavuttamiseksi.
Poliisi kyllä kuulemma valvoo maakunnan rajoilla
kansalaisille tutuksi tulleita tavanomaisia keinoja –
uhkailu, sakotus, pamputus, raudoittaminen ja
lopuksi vahingonlaukaus – käyttäen.

Suomalaisethan ovat urheilukansaa ja nyt synnytetään
uusi kansanurhelulaji; tiesulkujen kiertäminen.
Uudeltamaalta ei saa mennä edes toisen maakunnan
aluella olevalle mökilleen, vaikka mökki sijaitsisi vain
parinkymmenen kilometrin päässä harvaanasutulla
maaseudulla! Tai tapaamaan ystäviään? Mitä järkeä
tässä on? Ja mikä paremmin rapauttaa kansan
luottamusta päättäjiin, kuin järjettömien määräysten
antaminen? Määräysten, joita ei edes pystytä
valvomaan kattavasti?

Vielä lopuksi kirjaan tähän jostakin lukemani nuoren
poliitikon ohjelmajulistuksen:

”Haluan rakentaa yhteiskuntaa, jossa vapaus
voittaa alistamisen, humaanisuus suvaitsematto-
muuden ja oikeudenmukaisuus itsekyyden”

Tuntuuko tutulta?

Kunnioittaen

Hannu Koski, 72 v.

avoimetkirjeet.com

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s