Anne Brunila 20.11.2004

Kirje Anne Brunilalle, joka johti jotakin valtiovarainministeriön majakan lailla loistavaa (ajatus)hautomoa

Suomen duunarit maailmantaloudessa

Rakas Anne Brunila

Olen yrittänyt olla kirjoittamatta teille, mutta turhaan. Katteeton
kehitysoptimismini sai jälleen minusta yliotteen, ja niinpä kirjoitan taas
teille siinä uskossa, ettei kansalaisen ole turha kirjoittaa valtion
virkamiehelle. Tiedän toki, että teidän ja minun välissäni on joku sihteeri,
joka on saanut perusteellisen koulutuksen tietokoneen näppäimistön
Delete-näppäimen käytössä, ja tämä sähköinen kirjeeni päätyy vain
vittumaiseksi monologiksi cyberavaruuteen. Mutta yrittänyttä ei laiteta,
kuten sanonta kuuluu.
Nähtyäni aivan lopun TV:n “Lauantaiseuran” uusinnasta, jossa teitä
haastateltiin, vakuutuin siitä, että olette vilpitön ja luja uskossanne
lukujen puolueettomuuteen – siihen, ettei luvuilla ole poliittista väriä.
Kasvoiltanne kuvastui juuri sellainen vilpittömyys ja usko, joka sikiää vain
täydellisestä ymmärtämättömyydestä. Toimittajan kysymykseen ministeriönne
laskelmista kansantalouden ennustetun kasvun jakamisesta vastasitte, ettei
laskelmienne tulokseen sisältynyt mitään viestiä suuntaan tai toiseen. Että
laskelmanne vain ikäänkuin neutraalisti ja tieteellisen vääjäämättömästi
osoittavat minkäsuuruisen palkankorotusvaran ennustettu BKT:n kasvu antaa.
Te ette näe tässä minkäänlaista poliittista viestiä? Lisäksi sanoitte, ettei
teidän tehtävänänne ole mitenkään yrittää vaikuttaa tupo-neuvottelujen
kahteen osapuoleen. Kahteen osapuoleen? Tupo-neuvotteluissa on aina kolme
osapuolta: työnantajat, valtio ja työntekijät. Se juuri on tulopolitiikkaa:
se, että valtiovalta on yhtenä osapuolena ja palkkaratkaisuista sovitaan
keskitetysti. Viime vuosina, mikäli ette ole huomannut, valtiovalta on
ostanut erittäin matalia palkankorotusratkaisuja alentamalla tuloverotusta –
mikä tietysti hyödyttää suurituloisia enemmän kuin pienituloisia.
Valtiovalta on siis aktiivinen tulopolitiikan osapuoli.
“On hyvä ratkaisu, että työnantaja ja työntekijät yhdessä miettisivät,
miten selvitään ilman irtisanomisia, lomautuksia tai sitä, että yritys
ajautuu konkurssiin.”
Lukemani uutisen mukan ylläoleva on suora lainaus sanomastanne TV:n
“Lauantaiseurassa”, josta näin siis vain lopun. Uutisessa referoitiin
sanomisianne näin:
“Brunilaa harmitti TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa, että raporttia
valmistelleesta työryhmästä vuodettiin tietoja jo ennen sen julkaisemista.
Työntekijäjärjestöt hermostuivat alkuviikosta tiedoista, joiden mukaan
raportissa ehdotettaisiin mahdollisuutta sopia paikallisista
palkanalennuksista, jos yritystä uhkaavat irtisanomiset tai lomautukset.
Brunilan mukaan hänen ryhmänsä on suositellut vain nykyisen paikallisen
sopimisen laajentamista ja yhteisten pelisääntöjen rakentamista
paikalliselle sopimiselle.”
Teidän näkemyksenne mukaan paikallinen sopiminen tässä yhteydessä ei
tarkoita palkkojen alentamista? Mitä sitten? Palkankorotuksillako
ajattelitte vaikeuksiin ajautuneen yrityksen pelastautuvan? Ei paikallisiin
palkankorotuksiin tarvita lainmuutoksia; työehtosopimusten tason ylittävät
palkat ovat aina olleet sallittuja. Vain työehtosopimuksen tason alittavat
palkat ovat lainvastaisia. Minkälainen ajatusmalli on sitten
palkanalennusvaatimusten takana? Karl Marx kirjoitti
aikanaan kapitalistin maksavan työläiselle juuri sen verran palkkaa, että
työläinen kykenee päivittäin uusimaan työvoimansa. Jotta palkkoja siis
voitaisiin alentaa, täytyy työläisten nyt ansaita enemmän kuin tarpeeksi.
Duunari saa nyt liikaa liksaa, vähemmälläkin tulee toimeen! Työläisten
ostovoimahan on – lienevätkö juuri ministeriönne laskelmia – viime vuosina
jatkuvasti kasvanut pari-kolme prosenttia vuodessa. Näin väitetään. (Samaan
aikaan esim. valtion virkamiesten ostovoima on kasvanut noin 35% enemmän
kuin työläisten.) Työpaikallani, hieman yli sadan työntekijän
metallipajassa, emme ole työtovereideni kanssa onnistuneet löytämään sitä
myyttistä tilastollista duunaria, jonka ostovoima olisi vuosittain
kasvanut.Ehkä hän työskentelee aina eri vuorossa. Meidän ostovoimamme on
jatkuvasti heikentynyt, vaikka tulokehityksemme on tilastojen mukaan
seurannut yleistä teollisuuden tulokehitystä. Mistä tämä ristiriita
arkitodellisuuden ja tilastotodellisuuden välillä johtuu? Me tiedämme, että
arkitodellisuutemme on todellista: käsityksemme ostovoimamme laskusta
perustuu vain ja yksinomaan empiirisiin havaintoihin. Mihin teidän
laskelmanne perustuvat?
Euroon siirtymisen jälkeen monen kulutustavaran ja palvelun hinta on
huimasti noussut; nousu on ollut mahdollista sanoisimmeko “psykologisen
tekijän” johdosta. Kymmenen euroa ei tunnu yhtä suurelta summalta kuin
kuusikymmentä markkaa, 15 euroa ei tunnu lähes sataselta. Kymmenen sentin
korotus ei tunnu 60 pennin korotukselta. Näistä hinnannousuista johtuen
ostovoimamme on laskenut: palkallamme ei enää saa yhtä paljon kulutustavaraa
kuin ennen. Toinen tärkeä tekijä tilastojenne ja todellisuuden välisen
ritiriidan selittäjänä on elintaso: mikä on se vähimmäiselintaso, jolla
työntekijä pystyy työvoimansa päivittäin uusimaan. Mitä duunari tänäpäivänä
tarvitsee? Minkälainen on vähimmäiselintaso, johon työntekijän olisi
palkallaan yllettävä? Mikä se teidän käsityksenne mukaan on? Teidän
mielestännehän työläiset ansaitsevat liikaa nykyään, heidän palkkojaan
voidaan “maan edun” nimissä laskea. Todellisuus, tuo harmillinen poikkeama
tilastoissa, osoittaa, että vähimmäiselintason ylläpitämisen hinta on
noussut nopeammin kuin palkat. Minkälainen sitten on vähimmäiselintaso
nykyään? Ensinnäkin palkan on oltava riittävä, jotta työntekijä kokisi
saavansa kohtuullisen korvauksen työvoimastaan ja pysyisi motivoituneena ja
terveenä. Terve ja motivoitunut työntekijä tekee laadukkaampaa ja
tuottavampaa työtä kuin raskaan vitutuksen ikeessä työskentelevä raihnas
duunari. Työpäivien on oltava korkeintaan kahdeksantuntisia, jotta
työntekijälle jäisi aikaa ja voimia huolehtia itsestään ja perheestään.
Paikallinen sopiminen, siis joustosopimukset yms., nimenomaan pidentävät
työpäivää – vieläpä ilman ylityökorvauksia. Toiseksi palkalla on kyettävä
hankkimaan tuo aineellinen vähimmäiselintaso: tavallisessa duunariperheessä
on nykyään kaksi autoa, oma kännykkä jokaisella perheenjäsenellä, tietokone
ja laajakaistaliittymä, lapsilla mopo, yksi lomamatka vuodessa jne.
Suomessa asuminen on kallista ja ahdasta – tätä kirjoittaesani öljypoltin
humisee kellarissa polttaen 55 s/l hintaista öljyä asuntomme, jossa asuu
1,25 henkeä/huone, lämmitykseksi. Mistä teidän mielestänne tulisi työläisen
tinkiä? Tehän olette elintason asiantuntija. Mikä on turhuutta duunarille?
Riittääkö teidän mielestänne duunarin laajakaistaksi pullollinen
“Suomi”-viinaa viikonlopulla tuulipukuun sonnustautuneena? ( “Suomi”-viina
on halvempaa kuin “Koskenkorva”, mutta vaikutus on sama.) Duunarille, joka
maanviljeliöiden ohella konkreettisesti luo koko sen hyvinvoinnin, jonka
jaosta te ja muut herranketkut ( kuten uskoakseni tieteellinen nimityksenne
kuuluu) haluatte yksinoikeudella päättää. Kaiken innovointohypen takana
teollisuudessa on kuitenkin aina tavallinen duunari toteuttavana portaana.
Ja tätä toteuttavaa porrasta te pidätte niin vähäarvoisena, että sen
palkkoja joutaa hyvin laskemaan. Sillä tavalla Suomi pärjää globaalissa
taloudessa! Montako lattiatason duunaria muuten oli mukana johtamassanne
neropattien työryhmässä?
Lopuksi lyhyt oppimäärä arkipäivän taloustieteessä.( En puutu tässä
markkinatalouden, “erittäin kilpailukykyisen sosiaalisen markkinatalouden”,
kuten EU:n perustuslakiehdotuksessa muistaakseni sanotaan, yleiseen
järjettömyyteen.)
Työntekijän keskituntiansion mukaan korvataan sairausajan palkka ja
lasketaan ansioon suhteutettu työttömyyskorvaus. Palkanalennus kostautuu
huonompana sosiaaliturvana. Paikallisilla joustosopimuksilla työntekijät
sitoutuvat tekemään ylipitkiä päiviä tuotannon niin vaatiessa ja pitämään
nämä “sisääntehdyt” tunnit palkallisena vapaana – sitten joskus.
Säännöllisen työajan ylittäviltä joustotunneilta ei makseta ylityökorvausta,
joustot korvataan 1:1 (palkallisena vapaana). Toisin sanoen työntekijä
jättää työnantajan “säilytykseen” ansaitsemastaan palkasta osan, jonka
työnantaja sitten maksaa ulos työntekijän pitäessä joustovapaitaan.
Joustosopimuksilla siis alennetaan työntekijöiden ansiotasoa, sosiaaliturvaa
ja annetaan työnantajalle maksuaikaa palkkoihin. (Joustosopimukset ovat
tältä osin ymmärtääkseni työlainsäädännön vastaisia: palkka on
tuntipalkkaisissa töissä maksettava vähintään kahdesti kuussa.) Mikä takaa
sen, että huonojen aikojen koittaessa työnantajalla on tallessa nuo
“säilytykseen annetut” rahat palkanmaksuun? Ei mikään! Työpaikallamme on
aina lomautettu työntekijöitä kysynnän laskiessa, vaikka “meillä” on
joustosopimus!
Työntekijän edun mukaista on mahdollisimman hyvä korvaus työstä; mitä
paremmat tulot, sen enemmän jää käteen euromääräisesti ja sen myötä
työntekijän ostovoima kasvaa. Se vuorostaan lisää kysyntää kotimarkkinoilla.
Korkeammasta verotusasteesta johtuen valtion verotulot kasvavat; kansantulon
kakkua siis jaetaan valtion ja työntekijöiden hyväksi – toisin kuin nyt.
Työnantajalta ulosmitataan korkeammilla palkoilla se pääoma, joka muuten
todennäköisesti menisi osinkoihin, ulkomaisiin sijoituksiin tai
työpaikkojen luomiseen halpatuotannon maihin.
Kansantuotannon kasvuennustuksiin perustuvat laskelmanne
palkankorotusvarasta sisältävät siis selkeän poliittisen viestin: eespäin
yltiökapitalistisessa “vapaan kilpailun” hengessä! ( Mutta onko kilpailu
vapaata? Kysykääpä sitä Bill Gates’ilta.)

Ystävällisin terveisin

varapääluottamusmies
Hannu Koski

________________

Anne Brunilan ystävällinen vastaus 23.11.2004

Tervehdys,
ja kiitokset näkemyksistänne. En tiedä mitä odotatte minun vastaavaan –
monista asioista voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta en näe sitä tässä
yhteydessä mahdolliseksi.

Parhain terveisin
Anne Brunila
____________________

Vastaukseni Anne Brunilalle 23.11.2004

Hei vaan

Olen yllättynyt, että ylipäätään vastasitte!
En tietenkään tiedä mitä odotin teidän vastaavan – jos
tietäisin, olisin voinut käydä jonkinlaista dialogia
käsinukkien avulla:
” Hei, mä olen Anne, mä olen duunissa VM:ssä ja mun
mielestä duunarit saa liikaa liksaa, Suomi ei pärjää
globaalisti.”
“Hei, mä olen Hande ja duunissa tehtaalla ja mun mielestä
duunarit saa niin vähän liksaa, ettei vähempää voi saada.”

No, joka tapauksessa olen iloisesti yllättynyt vastauksestanne
(siis siitä, että olette lukenut s-kirjeeni) ja sen osoittamasta
korkeasta (virkamies)moraalistanne. Tosin en ymmärrä miksi
pitkästikin kirjoittaminen ei tässä yhteydessä ole mahdol-
lista – missä yhteydessä se olisi paikallaan? Olkoon.
Kirjoitukseni tarkoitushan toivottavasti jotenikin välittyi:
ei pitäisi olla mukana suosittelemassa ratkaisuja, joiden
vaikutuksista ei ole selvillä. Matemaattisena temppuna
palkkojen alentaminen näyttää hyvin käyvältä ratkaisulta.
Tuotteen hinta koostuu raaka-aineesta, katteesta, alihankin-
noista ja työpalkoista. Pudotetaan palkkoja, niin tuotteen
loppuhinta laskee ja kilpailukyky paranee. Miten vain on
niin, että kun Suomea piiskataan globaaliin kuntoon, piiska
aina osuu työläisen selkään? Todellisena ratkaisuna palkkojen
alentaminen (paikallisilla sopimuksilla) on naivi ja
lyhytnäköinen.

“Hei Hande, sä oot just tollanen. Mä en viitti enää kinata
sun kanssas, mul on tärkee kokous.”
“Niin, mene vaan. Täähän ei o tärkeetä. Mutt Anne, ens
kerralla kun funtsitte globaaleja ratkaisuja, ota messiin
tyyppejä, jotka oikeesti tsennaa mistä on kysymys. Sitä
porukkaa, joka joutuu ne ratkaisut maksamaan…”
“Joo, joo. Ihan tosi mun täytyy nyt mennä. Mull on kiire.”
“Joo. Munkin täytyy lähtee duuniin. Iltavuoro,
kymmenen tuntia nirvanaa. Förstikin on klesa ja mun täytyy
yrittää tehdä kahden äijän duunit. Terve. Ja muista käydä
lenkillä.”

Terveisin

Hannu Koski

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s